lauantai 15. syyskuuta 2018

100 yötä jouluun


Joulu tulee, oletko valmis?






Joka tammikuussa Nuutin päivän aikaan asettelen hellästi joulutavaroita omiin lokeroihinsa odottamaan seuraavaa juhlakautta. Tänään bongasin jostakin jonkun, jonka blogin nimeä en enää muista, julkaiseman tiedon: 100 yötä jouluun.

Villa Iiriksen joulu rakentuu tunnelmasta ja hyvästä, leppoisasta olosta. Sitä kohti voimme siis nyt syksyn tullen alkaa hipihiljaa virittäytymään. 

Usein olen ajatellut, että aloitan joululahjavalmistelut ajoissa ja teen sitä ja tätä, mutta mitä vielä! Paras, kun en aseta itselleni mitään erityisiä tavoitteita tai paineita vaan etenen fiiliksellä. 

Jos innostun kortteja väkertämään, niin hyvä niin. Jos en niin sekin on aivan sallittavaa. Palapeli kuuluu erottamattomana osana joulun aikaan ja olenkin pohtinut, että miksi ihmeessä en tee niitä muulloinkin. 

Kynttilöitä poltamme ympäri vuoden ja nytkin kaatosateen ropistessa saumapeltikattoon tekisi hakea lyhty tähän viereen luomaan lempeää, lämmintä tunnelmaa. 

Joulu edustaa minulle rauhaa, lepoa ja hyvää oloa. 
Mitä se sinulle merkitsee? Tein viime vuonna joulukuvista Lumyer -ohjelmalla minileikkeitä, joilla aion toivottaa hyvää joulua. Tämä ei käynnisty vielä, mutta joulun aikaan kaiketi sitten.

Syysterveisin Tuija




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti